Olen Lehtorannan Teija, useampaan lajiin hurahtanut koiraharrastaja ja nahkakasvattaja Hämeestä, Tervakoskelta. Tämän ihanan rodun parissa on vierähtänyt jo lähes toistakymmentä vuotta ja neljättä sukupolvea Suipposten klaania on levinnyt ympäri Suomea sulostuttamaan omistajiensa arkea ja juhlaa.
Omaan laumaamme kuuluu minun ja avomieheni lisäksi kaksi alakouluikäistä lasta sekä 4 koiraa. Siviilipuolella toimin kuvataideopettajana Hämeenlinnassa ja Kaitsulla on omaa yritystoimintaa pääkaupunkiseudulla. Tokot, agilityt, näyttelyt ja hakumetsässä kökkimiset on mun juttuja ja isännän vastuulla ovat olleet greyhoundiemme treenaaminen ratakoiriksi, vaikka enhän minä tietenkään ole malttanut pitää näppejäni erossa niistäkään projekteista :). Yhdessä sitten lenkitämme, ruokimme, rapsutamme ja hoidamme koirat.
Oman koiratouhuilun lisäksi olen käynyt kasvattajakurssin vuonna 2005 ja kennelnimen sain vuonna 2006. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Palveluskoiraliiton, Aktiivicollieitten ja Suomen Collieyhdistyksen jäsen. Riihimäen agilityssä harrastan ja kisaan agilityä, Janakkalan koirakerhossa treenailemme tokoa ja Hämeen Pelastus-ja Palveluskoirien harkoissa etsimme ukkoja metsistä ja raunioilta. Vuosien myötä minulle on kertynyt koetoimitsijaoikeudet palveluskoirakokeisiin, luonnetesteihin sekä agilityyn. Olen myös koulutettu agility- ja tokokoulutusohjaaja. Kaitsu kuuluu Etelän greyhound urheilijoihin ja Luhtilaukkaajiin ja hänet tapaa usein Hyvinkään vinttikoiraradalta joko omaa koiraa juoksuttamasta tai auttelemasta treeneissä.
Vasemmalla Kai ja lapsoset vastaanottamassa Sinkon Kuoppamestaruusvoittoa vuoden 2015 vappuna ja oikealla minä ja omat kolmen sukupolven Suipposet tokoilemassa Koiruuksien vaellusviikonloppuna Evolla 2016.
This page has the following sub pages.